Heran päiväkirja

26.04.2020

Kello oli neljä iltapäivällä paikallista aikaa kun saavuin Etelä-Ruotsiin, Sölvesborgin kunnassa sijaitsevalle tallille. Jännitin mielettömästi kun ajattelin, että näkisin kohta uuden tulevaisuudenlupauksen jonka olin ostanut melkeimpä kuin sikaa säkissä. Pienen Heran elämä oli alkanut jännittävästi, mutta kuulemieni mukaan se oli alkanut hyvin kasvaa ja kehittyä, vaikka olikin paljon pienempi kuin sitä nuoremmat varsat. Sehän ei minua haitannut pätkääkään.

Juttelin suomalaissyntyisen naisen kanssa tovin tallin edustalla ennenkuin hän lähti näyttämään missä tamma ja varsa laidunsivat. Nurmipohjaiselle tarhalle (meidän mittakaavassa kyllä pienehkölle laitumelle) päästyämme totesin, että varsa makasi emänsä jalkojen juuressa ja kaunis rautiaanpäistärikkö tamma laidunsi jälkikasvunsa vieressä. Siinä kaksikkoa katsellessani mietin mahtaisiko Herasta tulla päistärikkö niinkuin emästään.

13.05.2020

Hera värisytteli sieraimiaan ilmastoidussa maneesissa johon se oli tuotu emänsä kanssa. Pian olisi aika vieroittaa nämä kaksi toisistaan ja Herakin oli kasvanut mielettömästi sitten viime näkemän. En olisi paikalla kun vieroitus tapahtuisi, mutta tammoista ja varsoista huolehtiva Anna oli luvannut pitää minut ajantasalla kaikesta varsan kanssa tapahtuvasta. Hera kun jäisi vielä Ruotsiin koulutettavaksi.

Anna laittoi tammoihin vähän vauhtia kinttuihin ja ensimmäistä kertaa näin pieniä välähdyksiä siitä millaisen hevosen olin ostanut. Hera ei viipottanut hirveää kyytiä pitkin maneesia, mutta liikkeistä näki ettei sen menestys tulisi ainakaan niihin pysähtymään. Eihän ne mitään huippuluokkaa olleet, muttei ainakaan mitään maahansidottuja tai tönkköjä. Hyppäämisestä olisi vielä vaikea sanoa, mutta eiköhän sekin selviä aikanaan.