Paddyn päiväkirja

13.12.2020

Oli outoa olla niin hiljaisessa tallissa, sillä ponit asuivat edelleen kahdestaan pienemmässä tallissa ja kaiken lisäksi melkein koko tallin väki hevosineen oli edelleen Seppeleen kisoissa. Paddy kulki allani reippaasti ympäri maneesia kyttäilemättä mitään, sillä se oli tottunut nopeasti uuteen ympäristöönsä. Minulle se oli onni, sillä ensi viikolla alkaisi valmennukset uusien valmentajien kanssa enkä olisi halunnut osallistua niihin stressaantuneilla poneilla.

Paddy oli tavalliseen tapaansa haasteellista saada keskittymään työntekoon ja sain melkein alkuunsa heittää takin katsomon reunalle kun en ollut tottunut näinkin hyvin lämmitettyyn maneesiin. Tein paljon siirtymisiä ja taivuttelin oria molempiin suuntiin, sillä pientä jäykkyyttä oli ilmassa. Pikkuhiljaa poni allani alkoi rentoutumaan ja pää alkoi laskeutumaan normaalimpaan asentoon. Tunsin kuinka se alkoi käyttämään koko kroppaansa ja hymyilin itsekseni. Paddy osasi olla unelmien täyttymys kun sen vain sai toimimaan haluamallaan tavalla. Koska maneesissa ei ollut muita käyttäjiä niin sain ratsastella kaikessa rauhassa ilman häiriötekijöitä.

Lopulta annoin oriille pitkät ohjat ja uppouduin täysin omiin ajatuksiini. Hieman harmitti, että Seppeleen kilpailut jäi väliin Paddyn kanssa, mutten viitsinyt lähteä uudella ponilla kisoihin kun se on ollut minulla vain viikon. Pian kuitenkin saisin taas arjen rullaamaan ja pääsen kilpakentille myös oriin kanssa. Eteenkin nyt kun pitkästä aikaa takanani oli hyvät valmentajat joiden avulla varmasti kehittyisin ja Sassyakin saisi koulutettua ylöspäin. Lopulta havahduin taas nykyhetkeen ja päätin suunnata takaisin talliin. Kiskoin viltin ponin selkään ja puin takin takaisin ylleni ennenkuin astuin maneesin ovesta ulos.